Etusivu » Terapeuttisi

Laura Elonen

Olen Laura Elonen, sosiaalialan ammattilainen Satakunnasta. Koulutukseltani olen sosionomi sekä ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Olen työskennellyt vuodesta 2002 lähtien erilaisissa sosiaalialan tehtävissä aina vauvasta vaariin asti. Tarjoan Satakunnan alueella ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa sekä Kelan korvaamaa NUOTTI-valmennusta.

Luonteeltani olen iloinen ja aurinkoinen ja vahvuuksiani asiakastyössä on asiakkaan kohtaaminen. Tästä olen saanut useasti positiivista palautetta asiakkailta sekä työkavereiltani. Olen päätellyt, että kohtaamistaitoni pohjautuvat ajatukseeni, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja jokaisella ihmisellä on vahvuuksia sekä voimavaroja. Olen erityisen kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista ja rakastan tarttua haasteeseen auttaa asiakasta löytämään omat vahvuutensa, voimavaransa sekä haaveensa. Usein ihmisillä, joiden elämässä on ollut haasteita, on jopa haaveet kadonneet kokonaan. Näiden etsimiseen olen erityisen innostuneesti valmistautunut.

Asiakastyössä minulle on tärkeintä kohdata asiakas aina hänen omalla ”mielen kartallaan” ja muuntaa omaa toimintaani sen mukaan. Ratkaisukeskeiseen suuntauksen mukaan asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja sen pohjalta myös minä toimin terapeuttina. Erilaisten koulutusten ja pitkän työkokemuksen myötä minulle on kehittynyt monipuolinen työkalupakki erilaisista keinoista käsitellä asioita. Käytän työssäni keskustelun lisäksi muun muassa taideterapeuttisia menetelmiä, eläinavusteisuutta (koira ja hevoset) sekä erilaisia toiminnallisia keinoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menetelmiä on pakko käyttää, sinä asiakkaana päätät.

Terapiakoira Temppu

Temppu on lokakuussa 2020 syntynyt kääpiösnautser. Hän ei ole vielä valmis terapiakoira, mutta hänet on siihen tarkoitus kouluttaa. Temppu on jo osallistunut useaan NUOTTI-valmennus tapaamiseen ja hän on osoittautunut oikein potentiaaliseksi terapiakoiraksi. Hän rauhoittuu usein asiakkaan syliin nopeasti tapaamisen alkaessa ja pysyy siinä paijattavana loppuun asti. Temppu-koiran koulutuksessa on taukoa, mutta jatkamme eläinavusteista työskentelyä, tulevaisuudessa suunnitteilla terapiakoira-koulutus.

Koulutukseni

Ammatillinen opettaja, opiskelija
Nepsyvalmentaja
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 2020
Sosionomi 2016
Lähihoitaja 2008
Nuoriso – ja vapaa-ajan ohjaaja 2002

Lisäksi
Kasvatustieteen perusopinnot 2021
Sosiaalityön perusopinnot 2019
NLP master practitioner 2018
NLP practitioner 2015

Jutellaanko lisää?

Ota yhteyttä niin katsotaan yhdessä, miten voisin auttaa sinua.

Voit ottaa yhteyttä soittamalla, sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella.

Puhelinnumero:
0503534508

Sähköposti:
laura.elonen@laumicterapia.fi
laura.elonen@siria.fi

Instagram
Facebook